Siirry pääsisältöön

Jörn Donner: Vesi on verta sakeampaa (2018)



Jörn Donner ei usein pääse lukulistalleni mutta ajankohtaisen aiheensa ansiosta tämä Donnerin uusin oli itsestäänselvä. Olen tänä 1918-muistokeväänä ehtinyt jo lukea Antti Tuurin Tammikuu 18 sekä Anneli Kannon Lahtarit, jotka ajallisesti ja paikallisesti sijoittuvat keskenään lomittain. Aivan toisenlaisen näkökulman kevään 1918 tapahtumiin saa tästä Donnerin kirjasta, jossa tapahtumat etenevät pääasiallisesti Terijoella Rajajoen tuntumassa mutta erilaisten takautumien ja metatasojen kautta liikutaan myös Pietarissa ja Viipurissa.

Itse tarina alkaa kuitenkin nykyajasta, jolloin kirjan varsinainen kertoja löytää isänsä jäämistöstä kolme ruskeaa pahvilaatikkoa ja saatekirjeen, jossa kerrotaan isän tehneen muistokirjoituksen kauan sitten kuolleesta ystävästään ja samalla myös "mahdollisimman kattavan kuvauksen hyvin lyhyestä aikakaudesta maamme historiassa".  Tuo aikakausi on 1918-1919 ja se kerrotaan kolmen henkilön kolmiodraamana.

Venäjänjuutalainen Alexander lähtee pakoon Pietarissa vallan anastaneita bolsevikkeja ja saapuu Rajajoen laittomasti ylittäen Suomen puolella sijaitsevalle datshalleen. Talon on kuitenkin ottanut haltuunsa suomalaisnainen Anna, jonka Alexander kohtaa ovella ase kädessä. Pari päättää hetken toisiaan pälyiltyään asettua asumaan taloa kaksin ja tuskin paljastan liikaa jos kerron, että suhdehan siitä syntyy. Kolmas osapuoli tässä tarinassa on kapteeni ja rajakomendantti Karl, joka palkkaa Annan avustajakseen mutta on oudon kiinnostunut myös Alexanderin elämästä.

Tarina kerrotaan erilaisten asiakirjojen välityksellä ja lukija saa välillä todella pinnistellä ymmärtääkseen kuka on kertoja missäkin kohtaa. Minun piti lukea kirjan alun ja lopun "selitykset" useampaankin kertaan, ennen kuin ymmärsin koko rakenteen. Kielellisestihän Donner ei juuri temppuile vaan kirjoittaa usein mutkat enemmän kuin suoriksi. Esimerkiksi Annan ja Alexanderin välinen fyysinen suhde saa paikoin koomisiakin piirteitä vai haluaako Donner kuvata vain ajan henkeä kirjoittaessaan esimerkiksi kuinka "Alexander löytää hitaasti tiensä Annan salaiseen huoneeseen"...?

Vaikka Donnerin lakoninen kieli ei aina minua niin puhuttelekaan niin itse tarina sitten sitäkin enemmän. Myyttinen Terijoki Karjalan kannaksella ja sen kosmopoliittinen ilmapiiri herättävät mielenkiintoni. En ole koskaan käynyt Viipurin rajaseudulla vaikka se on sukuni kotiseutuja. Rajajoki on kuin yksi kirjan päähenkilöistä ja sen ylitys on kirjan kuvaamana aikana aina enemmän tai vähemmän dramaattinen tapahtuma.

Donner kuvaa ihmisiä sodan keskellä ja heidän kamppailuaan nälästä ja pelosta huolimatta. Alexanderin ja Karlin väliset keskustelut hahmottavat molempien miesten unelmat. Karl tekee työtä Suur-Suomen hyväksi ja vannoo Saksasta saapuvaksi odotetun kuninkaan nimeen. Alexander haaveilee vapaudesta, "vapaassa yhteiskunnassa, en Suomessa sellaisena kuin se nyt on, en myöskään Venäjällä". Koti on sananmukaisesti Anna ja heidän asuttamansa talo raja-alueella jossa fyysistä kulkemista on rajoitettu kaikin tavoin. 

Jörn Donner kertoo käyttämistään lähteistä kirjan viimeisessä kappaleessa  mutta vasta muualta lukemistani kirjaa käsittelevistä artikkeleista ymmärrän, että Donnerin isä Kai Donner oli juuri kirjan kuvaamana ajankohtana Karjalankannaksella rajakomendanttina. Kai Donnerin ristimänimi oli Karl Reinhold, eli sama kuin kirjassa kuvatun kapteenin nimi. Sen tiedon saatuani jouduinkin vielä kerran lukemaan kirjan alku- ja jälkisanat...

Aamun harmaudessa hän ylittää puron, jonka nimi on suomeksi Rajajoki. Hänelle neuvottu paikka on melko syrjässä, ja siltä kohtaa rantaa ei juuri vartioida kummaltakaan puolen, ehkä siksi, että reittiä käyttävät pääasiassa salakuljettajat, jotka saavat jonkinasteista suojelua rantoja erottavan vesistön molemmin puolin, niin valkoisten kuin punaistenkin puolella. (---)

Unknown - post card, Public Domain, https://commons.wikimedia.org/w/index.php?curid=3923758
**
Jörn Donner: Vesi on verta sakeampaa
(Blod är tunnare än vatten)
Otava 2018
Käsikirjoituksesta suomentanut Kari Koski

Helmet-lukuhaaste: 26. Kirja kertoo paikasta, jossa et ole käynyt





Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miten voikin kirja mennä näin ihon alle!

  Alku oli todella lupaava. Tapasin kirjailijan paikallisen kirjastomme joulukuussa 2022 järjestämässä Antti Jalava  -illassa. jossa kirjailija kertoi olevansa suuri Suomen ystävä ja kirjoittaneensa juuri oman versionsa Aleksi Kiven "Seitsemästä veljeksestä". Mielenkiintoista! Ja kun kirjapiirini ehdotti nyt tätä kirjaa luettavaksemme, innostuin tietysti välittömästi.  Mutta mitä tapahtuikaan... Aloitin lukemisen innolla, mutta jo ensimmäisten sivujen jälkeen alkoi sisälläni kiehua. Miten kukaan jaksaa tällaista lukea? Raakaa kieltä, seksuaalista väkivaltaa, juopottelua, nälkää, sairautta... Vastenmielinen kirja! Aina tämä iänikuinen suomalaisten juopottelu ja väkivalta. Olen asunut Tukholmassa pian jo neljännesvuosisadan ja toiminut koko sen ajan kunniallisena toimihenkilönaisena. Osallistunut järjestötoimintaan, liittynyt kirkkokuoroon, maksanut veroni... Eikö minun tekemisilläni ole sitten mitään merkitystä? Edelleen vain ne samat Slussenin sissit näköjään hallitsevat ruot

Levoton lukija

  Nyt on taas sellainen hetki, että sanat eivät tunnu riittävän. Ja tämä koskee sekä lukemaani kirjallisuutta että elämää ylipäänsä. Ajatukset ovat Vantaalla ja siellä sattuneessa kouluampumisessa... Tämä postaukseni saa nyt olla pinnan raapaisuja, ohimeneviä ajatuksia, jotka ovat sujahtaneet lukemisteni lomassa. Sillä ajatuksia, niitä on totisesti riittänyt viimeisen parin viikon lukuorgiani tuoksinassa! Pari viikkoa sitten luin peräperää kaksi Juli Zehin ajankohtaista teosta. Saksalainen Zeh on kirjoittanut jo vuosituhannen vaihteesta lähtien, mutta nyt hänen kirjojaan vilahtaa siellä sun täällä. Saksassa Zeh tunnetaan kansalaisaktivistina ja aktivismi näkyy myös selkeästi näissä tuoreimmissa kirjoissa Yli-ihmisiä (Über Menschen, 2021) ja Zwischen Welten (2023, kirjoitettu yhdessä Simon Urbanin kanssa). Jos etsitte ajankohtaista yhteiskuntakritiikkiä, Juli Zeh is your woman! Palaan toivottavasti Juli Zehin maailmaan myöhemmin, tällä hetkellä sen kartoittaminen tuntuu ylivoimaiselta.

Äänikirja soikoon!

Vuoden 2019 lopussa kirjailija Laura Lindstedt kirjoitti provosoivan puheenvuoron Helsingin Sanomissa.  Lindstedt käsitteli artikkelissaan yhä suositummaksi kasvavaa äänikirja-formaattia ja pohti mihin sen suosio tulee lopulta johtamaan. Tuleeko kirjallisuus tyhmistymään ja yksinkertaistumaan äänikirjan suosion myötä? En oikein osannut sanoa asiaan juuta taikka jaata sillä en ollut lukenut/kuunnellut yhtäkään äänikirjaa. Niin, saako tuosta äänikirjan kuuntelemisesta edes sanoa, että on "lukenut" kirjan? Jaoin Lindstedtin artikkelin Twitterissä ja kysyin, miten tähän äänikirjan "lukemiseen" pitäisi suhtautua. Monet reagoivat kysymykseeni ja huomasin välittömästi, että tämä on kuuma aihe! Joukosta löytyi kaltaisiani, jotka eivät olleet edes kokeilleet äänikirjoja ja vannoivat paperikirjan nimeen. Ja sitten oli heitä, jotka kuuntelivat paljon mutta jotka lukivat myös edelleen perinteisiä kirjoja. Monille äänikirjat tuntuivat olevan automatkojen viihdykettä. Ja

Mrs Orwellin näkymätön elämä - eli miten häivytetään nainen historiankirjoista

 Käytiin teinin kanssa hiihtolomalla Lontoossa. Hiihtämään ei sentään päästy, lomasta tuli enemmänkin kevätloma. Mutta olipa hienot neljä päivää, taas. Se kaupunki ei petä vierailijoitaan eivätkä varsinkaan sen asukkaat! Saatiin nauttia jälleen kerran lontoolaisesta asiakaspalvelusta ja smalltalkata ihan sielumme kyllyydestä.  Mikä siinä muuten onkin, että me täällä Pohjolassa niin ihannoimme tätä kasvotonta itsepalvelukulttuuria? Onhan se edullista ja tehokasta, mutta olemme kyllä onnistuneet tehokkaasti eliminoimaan myös kaiken inhimillisen ja kaikki hauskat ja yllättävät kohtaamiset. Siis kaiken sen elämänsuolan!  Mutta nyt asiaan...  ** Kirjallisena seuranani Lontooseen matkusti Anna Funder teoksellaan "Wifedom". Kävin ennen matkallelähtöä aika kovaa jaakobinpainia itseni kanssa, sillä oikeasti olisin halunnut ottaa mukaan ainakin viisi eri kirjaa. Mutta järki voitti, yhden kirjan taktiikalla lähdin matkaan ja se toimi hyvin. Kirja oli tarpeeksi hyvä ja tarpeeksi mielenki

Oman elämänsä kuningatar - David Ritz: The Life of Aretha Franklin (2014)

Elokuussa keskuudestamme poistunut soulkuningatar Aretha Franklin oli totisesti särmikäs persoona. Ulospäin hän halusi pitää yllä onnellisen elämän kulisseja viimeiseen asti mutta lähipiiri näki itsepäisen, suruunsa ruokaa ahmivan ja epävarman naisen. Mutta myös superlahjakkaan taiteilijan, jolla aina lopuksi oli kuitenkin sydän paikallaan kaikista erimielisyyksistä huolimatta. David Ritzin alkuperäinen idea oli tehdä tämä muistelmateos yhdessä itsensä Franklinin kanssa mutta jonkin aikaa tähden kanssa työskenneltyään Ritzin oli todettava, että tuloksena olisi vain suuren luokan satukirja. Kaksikon tiet erosivat ja Franklin jatkoi omia muistelmiansa, joista tuloksena syntyi kirja 'From These Roots'. David Ritz sai kuitenkin Franklinin sisarukset puolelleen ja suurelta osin juuri heidän ansiostaan syntyi  tämä elämäkerta, jota yleisesti pidetään todenmukaisempana kuin Franklinin omaa kirjaa. Franklinin sokeat pisteet oman elämänsä suhteen olivat lähipiirin tiedossa, joka