Siirry pääsisältöön

Ratika Kapur: The Private Life of Mrs Sharma


Helmet-lukuhaaste on nyt puolessavälissä ja tähän asti kirjojen sijoittelu listalle on sujunut ongelmitta. Olen lukenut kirjoja sen kummemmin suunnittelematta ja katsonut vasta lukemisen jälkeen mihin kohtaan kirja parhaiten sopisi. Mutta jäljellä alkaa olla kohtia, joista jo aavistelen ettei niitä täytetä ilman ennakointia. Ensimmäinen täytettävä olkoon nro 33 eli Intiasta kertova kirja.

Intia on maa, joka on minulle terra incognita kaikilla elämän osa-alueilla, myös kirjallisuudessa. Mieleen tulee ainoastaan Salman Rushdie ja hänetkin kai lasketaan enemmän brittikirjailijaksi? Onneksi kuitenkin kotikunnassani asuu paljon maahanmuuttajia ja se näkyy myös kirjaston tarjonnassa. Kävin viime käynnillä kurkistamassa englanninkielistä hyllyä, jossa silmiin osui tämä värikäs kirja. Ja bingo, tämä olikin oikea helmi!

Kirja kertoo rouva Renuka Sharman "salaisesta elämästä" ja toden totta, ihan julkisesti siitä tuskin kannattaakaan puhua. Mutta onneksi olemme me lukijat, joille rouva Sharma voi huoleti uskoutua. Renuka on 37-vuotias naimisissa oleva yhden lapsen äiti. Mies on töissä Dubaissa, jotta voisi elättää perheensä johon kuuluvat myös miehen vanhemmat. Renuka on osa-aikatyössä lääkärin vastaanottopulaisena mutta päätyö on kuitenkin olla perheenäiti 15-vuotiaalle Bobby-pojalle. Renuka tasapainoilee vanhan ja  modernin Intian murrosvaiheessa - elämä on tiukasti kaavoitettu kotitöiden ja perinteisen naisroolin mukaan mutta, kuten Renuka monta kertaa mainitsee, hän ei ole eilisen teeren tyttöjä vaan on täysin perillä kaikista nykyajan "kotkotuksista".

Työmatkallaan Renuka huomaa eräänä päivänä nuoren miehen, joka usein kulkee metrolla samaan aikaan. Lyhyt kohtaaminen johtaa kahvihetkeen ja pian Renukalla onkin jo täysi suhde meneillään. Tarina saa koomisia piirteitä kun Renuka perustelee itselleen kulloistakin harha-askelta. Kirja olkoonkin varoittavana esimerkkinä siitä millaisille harhapoluille itsepetos voi pahimmillaan johtaa!

But I am not a schoolgirl, and he knows this. I am a wife and a mother of a fifteen-year-old boy. This he does not know, and he does not have to. Who is he to me? He is just some man who I saw on the Metro, and I don't know how but we started talking to each other, and I don't know how but we have become something that is a little bit like friends, and that is all. We go on short outings together. That is all. And he has not even bothered to ask me anything about myself. 

Tarinassa on pikkuhiljaa kehittyvä jännite, joka pitää lukijan otteessaan. Noin puolessa välissä alan pelätä, että tämä ei tule loppumaan hyvin ja totta, kirjan loppu on suorastaan järkyttävä - kaikessa koomisuudessaan...

Tämä kirja oli ensimmäinen kokemukseni siitä kuinka nerokas väline Helmet-haaste onkaan juuri uusien kirjojen löytämiseen. Ja tämän kirjan jälkeen tuntuu, että käyn hakemassa sokkotuntumalla lisää Intiasta kertovaa kirjallisuutta. Oman viehätyksensä lukemiseen toi maailma, joka on itselleni täysin vieras. Mutta onneksi on google! Sen avulla selvisi moni tarinassa esiintyvä vaatekappale ja ruokalaji. Kaukomatkailua parhaimmillaan kotisohvalla maaten!

**
Ratika Kapur: The Private Life of Mrs Sharma
Bloomsbury 2015
Lainattu kirjastosta

Helmet-lukuhaaste: 33. Kirja kertoo Intiasta

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miten voikin kirja mennä näin ihon alle!

  Alku oli todella lupaava. Tapasin kirjailijan paikallisen kirjastomme joulukuussa 2022 järjestämässä Antti Jalava  -illassa. jossa kirjailija kertoi olevansa suuri Suomen ystävä ja kirjoittaneensa juuri oman versionsa Aleksi Kiven "Seitsemästä veljeksestä". Mielenkiintoista! Ja kun kirjapiirini ehdotti nyt tätä kirjaa luettavaksemme, innostuin tietysti välittömästi.  Mutta mitä tapahtuikaan... Aloitin lukemisen innolla, mutta jo ensimmäisten sivujen jälkeen alkoi sisälläni kiehua. Miten kukaan jaksaa tällaista lukea? Raakaa kieltä, seksuaalista väkivaltaa, juopottelua, nälkää, sairautta... Vastenmielinen kirja! Aina tämä iänikuinen suomalaisten juopottelu ja väkivalta. Olen asunut Tukholmassa pian jo neljännesvuosisadan ja toiminut koko sen ajan kunniallisena toimihenkilönaisena. Osallistunut järjestötoimintaan, liittynyt kirkkokuoroon, maksanut veroni... Eikö minun tekemisilläni ole sitten mitään merkitystä? Edelleen vain ne samat Slussenin sissit näköjään hallitsevat ruot

Levoton lukija

  Nyt on taas sellainen hetki, että sanat eivät tunnu riittävän. Ja tämä koskee sekä lukemaani kirjallisuutta että elämää ylipäänsä. Ajatukset ovat Vantaalla ja siellä sattuneessa kouluampumisessa... Tämä postaukseni saa nyt olla pinnan raapaisuja, ohimeneviä ajatuksia, jotka ovat sujahtaneet lukemisteni lomassa. Sillä ajatuksia, niitä on totisesti riittänyt viimeisen parin viikon lukuorgiani tuoksinassa! Pari viikkoa sitten luin peräperää kaksi Juli Zehin ajankohtaista teosta. Saksalainen Zeh on kirjoittanut jo vuosituhannen vaihteesta lähtien, mutta nyt hänen kirjojaan vilahtaa siellä sun täällä. Saksassa Zeh tunnetaan kansalaisaktivistina ja aktivismi näkyy myös selkeästi näissä tuoreimmissa kirjoissa Yli-ihmisiä (Über Menschen, 2021) ja Zwischen Welten (2023, kirjoitettu yhdessä Simon Urbanin kanssa). Jos etsitte ajankohtaista yhteiskuntakritiikkiä, Juli Zeh is your woman! Palaan toivottavasti Juli Zehin maailmaan myöhemmin, tällä hetkellä sen kartoittaminen tuntuu ylivoimaiselta.

Äänikirja soikoon!

Vuoden 2019 lopussa kirjailija Laura Lindstedt kirjoitti provosoivan puheenvuoron Helsingin Sanomissa.  Lindstedt käsitteli artikkelissaan yhä suositummaksi kasvavaa äänikirja-formaattia ja pohti mihin sen suosio tulee lopulta johtamaan. Tuleeko kirjallisuus tyhmistymään ja yksinkertaistumaan äänikirjan suosion myötä? En oikein osannut sanoa asiaan juuta taikka jaata sillä en ollut lukenut/kuunnellut yhtäkään äänikirjaa. Niin, saako tuosta äänikirjan kuuntelemisesta edes sanoa, että on "lukenut" kirjan? Jaoin Lindstedtin artikkelin Twitterissä ja kysyin, miten tähän äänikirjan "lukemiseen" pitäisi suhtautua. Monet reagoivat kysymykseeni ja huomasin välittömästi, että tämä on kuuma aihe! Joukosta löytyi kaltaisiani, jotka eivät olleet edes kokeilleet äänikirjoja ja vannoivat paperikirjan nimeen. Ja sitten oli heitä, jotka kuuntelivat paljon mutta jotka lukivat myös edelleen perinteisiä kirjoja. Monille äänikirjat tuntuivat olevan automatkojen viihdykettä. Ja

Oman elämänsä kuningatar - David Ritz: The Life of Aretha Franklin (2014)

Elokuussa keskuudestamme poistunut soulkuningatar Aretha Franklin oli totisesti särmikäs persoona. Ulospäin hän halusi pitää yllä onnellisen elämän kulisseja viimeiseen asti mutta lähipiiri näki itsepäisen, suruunsa ruokaa ahmivan ja epävarman naisen. Mutta myös superlahjakkaan taiteilijan, jolla aina lopuksi oli kuitenkin sydän paikallaan kaikista erimielisyyksistä huolimatta. David Ritzin alkuperäinen idea oli tehdä tämä muistelmateos yhdessä itsensä Franklinin kanssa mutta jonkin aikaa tähden kanssa työskenneltyään Ritzin oli todettava, että tuloksena olisi vain suuren luokan satukirja. Kaksikon tiet erosivat ja Franklin jatkoi omia muistelmiansa, joista tuloksena syntyi kirja 'From These Roots'. David Ritz sai kuitenkin Franklinin sisarukset puolelleen ja suurelta osin juuri heidän ansiostaan syntyi  tämä elämäkerta, jota yleisesti pidetään todenmukaisempana kuin Franklinin omaa kirjaa. Franklinin sokeat pisteet oman elämänsä suhteen olivat lähipiirin tiedossa, joka

Olipa kerran DDR

  Saksan opinnot alkoivat taas yliopistolla ja tein pienen lämmittelykierroksen lukemalla brittiläis-saksalaisen historioitsijan Katja Hoyerin teoksen "Muurin takana. Itä-Saksan historia 1949-90". Kirjaa on kovasti kehuttu, koska se antaa aikaisempaa monipuolisemman kuvan DDR:stä. Itä-Saksaahan muistellaan yleensä lähinnä sen julman Stasi-historian kautta tai sitten naureskellaan hyväntahtoisesti Ostalgia-ilmiölle.  Hoyer tekee kirjassaan vakavan yrityksen antaa DDR:stä tasapainoisemman kuvan. Kaikki ei ollut kurjuutta! Esimerkiksi se seikka, miten naiset ja työläisluokkaan syntyneet lapset saattoivat päästä hyvään työuraan käsiksi, oli monelle elintärkeä asia. Yhdistymisen huumassa unohtui, että monet näistä koulutuksista ja työurista osoittautuivatkin sitten täysin hyödyttömiksi.  Miten kävi kaikille näille elämäntyönsä menettäneille? Siihen ei Hoyerinkaan kirja valitettavasti anna kovin selventävää vastausta, sillä tarina päättyy - monien muiden DDR:stä kertovien kirjojen