Siirry pääsisältöön

Pirjo Hassinen: Sauna Paradis (2014)


Luin Pirjo Hassisen Sauna Paradisin jo muutama viikko sitten joten se on saanut muhia mielessä ennen tätä postausta. Ja mikä on ollut muhiessa, kirja sisältää nimittäin paljon sellaista joka vaatii ihmettelyä ja pohdintaa. Hassisen teoksilla on tapana jättää lukijansa miettimään, että mitä tulikaan luettua ja niin myös tässä.

Ehdin jo aikaisemmassa postauksessa julistaa, että jos luette vain yhden hassisen niin lukekaa 'Sano että haluat' mutta ei, perun nyt sanani. Lukekaa tämä! Sauna Paradisissa Hassinen on onnistunut terävöittämään niitä kirjojensa hienoja ominaisuuksia jotka joskus menevät vähän ylikin. Tällä kertaa eivät mene vaan pitävät tarinan hallitusti kasassa. Hassinen ei ole kirjoittanut kirjaansa sata lasissa vaan lukijalla on mahdollisuus pysyä hengästymättä vauhdissa mukana.

Olen myös joidenkin kirjojen kohdalla moittinut Hassisen henkilöhahmoja, varsinkin miessellaisia, pinnallisuudesta. Olen kaivannut sitä tunnetta kun jokin henkilö menee "ihon alle" ja koskettaa syvästi. Tässä kirjassa se vihdoin tapahtuu, Hassinen kuvaa tarinan Laurin niin koskettavasti että olen häntä koko tämän syksyn kantanut mukanani. Olisiko taikatemppu sitten siinä, että kirjassa kuvataan päähenkilöiden muistumia lapsuudesta? Lapsen täydellinen luottamus ja usko vanhempiensa kaikkivoipaisuuteen tekee heistä haavoittuvaisia ja lukija, joka yhtäkkiä ymmärtää mitä on tapahtumassa, haluaisi palavasti rynnätä tarinan sisään ja pelastaa lapsen.

Tarinan juonta en halua paljastaa liikaa sillä kirjan lumo perustuu juuri siihen vähitellen hahmottuvaan tapahtumien kulkuun joka järkyttää sekä kirjan henkilöitä että lukijaa. Kaikki on jo elettyä ja koettua mutta tapahtumat lapsuudessaan kokenut Lauri on ne unohtanut. Hänellä on kuitenkin vahva tunne siitä, että on syyllinen isänsä kuolemaan. Isä katosi Laurin ollessa lapsi mutta isän hukkunut ruumis löydettiin myöhemmin vuosien kuluttua järvestä. Lauri pyytää apua kirjailija-Annelta, joka paria vuotta vanhempana ja samalla kadulla lapsuutensa asuneena jakaa Laurin kanssa unohdetun ajan ja paikan.

Minä muistan jokaisen talon ja pihan meidän kadullamme, Lauri oli sanonut naulakolla. - Mutta ihmisiä en, enkä syitä enkä seurauksia. Siksi minä pyydän sinulta apua. Muistamisessa.

Tehtävä osoittautuu vaikeaksi sillä Annen ja Laurin lapsuudenmuistot eivät näytä olevan päällekkäisiä vaan lähinnä limittyvät toistensa viereen. Ainoa yhteinen nimittäjä on Annen isän sauna jossa korttelin perheet käyvät viikottain saunomassa.

Muistoista syntyy kuitenkin kaiken kattava tilkkutäkki ja kirjan lopussa sekä Annella että Laurilla on kaiken mullistava kokemus. Lapsuus ei olekaan enää se sama minkä on luullut olevan.

**
Pirjo Hassinen: Sauna Paradis
Otava 2014
Kirjastokappale

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miten voikin kirja mennä näin ihon alle!

  Alku oli todella lupaava. Tapasin kirjailijan paikallisen kirjastomme joulukuussa 2022 järjestämässä Antti Jalava  -illassa. jossa kirjailija kertoi olevansa suuri Suomen ystävä ja kirjoittaneensa juuri oman versionsa Aleksi Kiven "Seitsemästä veljeksestä". Mielenkiintoista! Ja kun kirjapiirini ehdotti nyt tätä kirjaa luettavaksemme, innostuin tietysti välittömästi.  Mutta mitä tapahtuikaan... Aloitin lukemisen innolla, mutta jo ensimmäisten sivujen jälkeen alkoi sisälläni kiehua. Miten kukaan jaksaa tällaista lukea? Raakaa kieltä, seksuaalista väkivaltaa, juopottelua, nälkää, sairautta... Vastenmielinen kirja! Aina tämä iänikuinen suomalaisten juopottelu ja väkivalta. Olen asunut Tukholmassa pian jo neljännesvuosisadan ja toiminut koko sen ajan kunniallisena toimihenkilönaisena. Osallistunut järjestötoimintaan, liittynyt kirkkokuoroon, maksanut veroni... Eikö minun tekemisilläni ole sitten mitään merkitystä? Edelleen vain ne samat Slussenin sissit näköjään hallitsevat ruot

Levoton lukija

  Nyt on taas sellainen hetki, että sanat eivät tunnu riittävän. Ja tämä koskee sekä lukemaani kirjallisuutta että elämää ylipäänsä. Ajatukset ovat Vantaalla ja siellä sattuneessa kouluampumisessa... Tämä postaukseni saa nyt olla pinnan raapaisuja, ohimeneviä ajatuksia, jotka ovat sujahtaneet lukemisteni lomassa. Sillä ajatuksia, niitä on totisesti riittänyt viimeisen parin viikon lukuorgiani tuoksinassa! Pari viikkoa sitten luin peräperää kaksi Juli Zehin ajankohtaista teosta. Saksalainen Zeh on kirjoittanut jo vuosituhannen vaihteesta lähtien, mutta nyt hänen kirjojaan vilahtaa siellä sun täällä. Saksassa Zeh tunnetaan kansalaisaktivistina ja aktivismi näkyy myös selkeästi näissä tuoreimmissa kirjoissa Yli-ihmisiä (Über Menschen, 2021) ja Zwischen Welten (2023, kirjoitettu yhdessä Simon Urbanin kanssa). Jos etsitte ajankohtaista yhteiskuntakritiikkiä, Juli Zeh is your woman! Palaan toivottavasti Juli Zehin maailmaan myöhemmin, tällä hetkellä sen kartoittaminen tuntuu ylivoimaiselta.

Äänikirja soikoon!

Vuoden 2019 lopussa kirjailija Laura Lindstedt kirjoitti provosoivan puheenvuoron Helsingin Sanomissa.  Lindstedt käsitteli artikkelissaan yhä suositummaksi kasvavaa äänikirja-formaattia ja pohti mihin sen suosio tulee lopulta johtamaan. Tuleeko kirjallisuus tyhmistymään ja yksinkertaistumaan äänikirjan suosion myötä? En oikein osannut sanoa asiaan juuta taikka jaata sillä en ollut lukenut/kuunnellut yhtäkään äänikirjaa. Niin, saako tuosta äänikirjan kuuntelemisesta edes sanoa, että on "lukenut" kirjan? Jaoin Lindstedtin artikkelin Twitterissä ja kysyin, miten tähän äänikirjan "lukemiseen" pitäisi suhtautua. Monet reagoivat kysymykseeni ja huomasin välittömästi, että tämä on kuuma aihe! Joukosta löytyi kaltaisiani, jotka eivät olleet edes kokeilleet äänikirjoja ja vannoivat paperikirjan nimeen. Ja sitten oli heitä, jotka kuuntelivat paljon mutta jotka lukivat myös edelleen perinteisiä kirjoja. Monille äänikirjat tuntuivat olevan automatkojen viihdykettä. Ja

Oman elämänsä kuningatar - David Ritz: The Life of Aretha Franklin (2014)

Elokuussa keskuudestamme poistunut soulkuningatar Aretha Franklin oli totisesti särmikäs persoona. Ulospäin hän halusi pitää yllä onnellisen elämän kulisseja viimeiseen asti mutta lähipiiri näki itsepäisen, suruunsa ruokaa ahmivan ja epävarman naisen. Mutta myös superlahjakkaan taiteilijan, jolla aina lopuksi oli kuitenkin sydän paikallaan kaikista erimielisyyksistä huolimatta. David Ritzin alkuperäinen idea oli tehdä tämä muistelmateos yhdessä itsensä Franklinin kanssa mutta jonkin aikaa tähden kanssa työskenneltyään Ritzin oli todettava, että tuloksena olisi vain suuren luokan satukirja. Kaksikon tiet erosivat ja Franklin jatkoi omia muistelmiansa, joista tuloksena syntyi kirja 'From These Roots'. David Ritz sai kuitenkin Franklinin sisarukset puolelleen ja suurelta osin juuri heidän ansiostaan syntyi  tämä elämäkerta, jota yleisesti pidetään todenmukaisempana kuin Franklinin omaa kirjaa. Franklinin sokeat pisteet oman elämänsä suhteen olivat lähipiirin tiedossa, joka

Olipa kerran DDR

  Saksan opinnot alkoivat taas yliopistolla ja tein pienen lämmittelykierroksen lukemalla brittiläis-saksalaisen historioitsijan Katja Hoyerin teoksen "Muurin takana. Itä-Saksan historia 1949-90". Kirjaa on kovasti kehuttu, koska se antaa aikaisempaa monipuolisemman kuvan DDR:stä. Itä-Saksaahan muistellaan yleensä lähinnä sen julman Stasi-historian kautta tai sitten naureskellaan hyväntahtoisesti Ostalgia-ilmiölle.  Hoyer tekee kirjassaan vakavan yrityksen antaa DDR:stä tasapainoisemman kuvan. Kaikki ei ollut kurjuutta! Esimerkiksi se seikka, miten naiset ja työläisluokkaan syntyneet lapset saattoivat päästä hyvään työuraan käsiksi, oli monelle elintärkeä asia. Yhdistymisen huumassa unohtui, että monet näistä koulutuksista ja työurista osoittautuivatkin sitten täysin hyödyttömiksi.  Miten kävi kaikille näille elämäntyönsä menettäneille? Siihen ei Hoyerinkaan kirja valitettavasti anna kovin selventävää vastausta, sillä tarina päättyy - monien muiden DDR:stä kertovien kirjojen